Työtä työhyvinvoinnin eteen

Työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelmaa vietiin määrätietoisesti eteenpäin mm. määrittelemällä johtamisen periaatteet ja kiteyttämällä johtamislupaukset. Työtyytyväisyyskysely osoitti, että satamalaisille merkityksellisimmät asiat toteutuivat heidän työssään selvästi aiempaa paremmin.

Vuonna 2021 tehdyn työhyvinvointikartoituksen pohjalta Satamassa laadittiin laaja työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma. Sen toteutus eteni vuonna 2022 suunnitellusti. Siihen kuului mm. koko henkilöstön yhteiset työyhteisötaidon koulutukset, yhteisöllisyyttä vahvistavat ja virkistävät tilaisuudet, esihenkilötyön kehittäminen sekä perehdytyksen kehittäminen.

Johtamislupaukset ohjaamaan esihenkilötyötä

Edellisen vuoden Reilu peli -työpajoihin ja niiden perusteella muodostettuihin sataman eettisiin periaatteisiin liittyvä työyhteisötaitoja vahvistava koulutus toteutettiin helmikuussa. Sen kävi läpi koko sataman henkilökunta. Lisäksi lanseerattiin Reilu Peli verkkokoulutus ja toukokuussa vietettiin samoissa merkeissä yhteistä pelillistä ulkoilupäivää.

Johdonmukaisen ja hyvän johtamisen edistämiseksi kirjattiin ylös johtamisen periaatteet. Mukaan määrittelytyöhön otettiin koko henkilöstö. Johtamisen periaatteet kiteytettiin kuudeksi johtamislupaukseksi sekä niihin liittyviksi käytännön toimiksi. Satamassa hyvä esihenkilö innostaa ja arvostaa, suunnittelee ja toteuttaa, mahdollistaa ja valmentaa.

Periaatteiden kiteytyksen jälkeen muutosta jatkettiin henkilökohtaisella tasolla esihenkilöiden valmennuksilla, joissa jokainen valitsi itselleen oman kehittymisalueensa ja antoi oman johtamislupauksensa. Työ jatkuu vuonna 2023, jolloin tarkastellaan missä on onnistuttu ja annetaan sparrausta mahdollisiin haasteisiin.

Kertapalkkioita hyvästä suoriutumisesta

Helsingin Sataman palkitsemismalli tukee yhtiön asiakastyytyväisyyttä ja vastuullisuustavoitteita. Koko henkilöstö on tulospalkkion piirissä ja saadut palkkiot on mahdollista rahastoida henkilöstörahastoon. Yhtiön taloudellisiin tavoitteisiin ei kuitenkaan ylletty, eikä tulospalkkioita edelliseltä vuodelta siksi maksettu.
Satamassa on käytössä myös kertapalkitsemisen malli, minkä puitteissa kuitenkin jaettiin kertapalkkioita ja pikapalkkioita mm. hyvästä suoriutumisesta ja aloitteiden tekemisestä. Vuonna 2022 myös turvallisuushavaintojen tekemisestä palkittiin kaikkia osallistuneita.

Työtyytyväisyys parani selvästi

Henkilöstön työtyytyväisyyskysely toteutettiin kerran keväällä ja kerran syksyllä. Tulokset olivat varsin rohkaisevia. Työntekijäkokemusta mittaava Liekki-indeksi oli viimeisimmässä mittauksessa 75 (2020: 66), ja sen merkittävä nousu vuodesta 2020 kertoo, että työntekijöille merkityksellisimmät asiat toteutuivat heidän työssään selvästi aiempaa paremmin.

Sataman uudessa strategiassa Liekki-indeksille asetettiin tavoitteeksi yli 80 strategiakauden päättyessä.
Lue työturvallisuudesta luvussa 5.

Sataman henkilöstö lukuina

Vuoden 2022 lopussa Helsingin Satamassa työskenteli 85 henkilöä, joista kaikki olivat vakituisia. Henkilöstön määrä nousi 2:llä edelliseen vuoteen verrattuna.

  • Henkilötyövuosia tehtiin 83,6 (2021: 78,1)
  • Vakituisesta henkilöstöstä oli 31.12.2022 naisia 29,4 % ja miehiä 70,6 %
  • Vuoden 2022 lopussa henkilöstön keski-ikä oli 48,9 vuotta (naiset 48,7 ja miehet 48,9 vuotta)
  • Lähtövaihtuvuus (irtisanoutuneet suhteessa koko henkilöstöön) vuonna 2022 oli 3,5 (2021: 3,6 %) ja keskimääräinen vaihtuvuus (tulleet ja lähteneet suhteessa koko henkilöstöön) 12,9 % (2021: 10,7 %).
  • Sairauspoissaoloprosentti vuonna 2022 oli keskimäärin 3,8 % (2021: 2,1 %)

Henkilöstö 31.12.2022

Vakituiset
Johto 1
Matkustajaliiketoiminta 17
Rahtiliiketoiminta 10
Tekniset palvelut 34
Talous, ICT ja kehittäminen 17
Henkilöstöhallinto 3
Viestintä 3
Yhteensä 85