Vaikuttava satama – positiivisia taloudellisia vaikutuksia

Helsingin satamatoiminnalla on merkittävät positiiviset vaikutukset aluetalouteen ja koko Suomeen. Näitä vaikutuksia Helsingin Satama Oy pyrkii omalla toiminnallaan vahvistamaan.

Helsingin Satama on Helsingin seudun elinkeinoelämää palveleva logistiikan tärkeä solmukohta, jolla on merkittävät positiiviset vaikutukset sekä aluetalouteen että työllisyyteen.

  • Sataman taloudelliset kokonaisvaikutukset ovat 4,1 miljardia euroa vuodessa, ja merenkulku- ja satamasidonnaisten työpaikkojen työllisyysvaikutus on 25 100 henkilötyövuotta. *
  • Pääkaupungin satamatoiminta on merkittävää myös koko Suomen hyvinvoinnin kannalta. Alueellisten vaikutusten lisäksi Helsingin satamien kautta kulkevan rahti- ja matkustajaliikenteen vaikutukset ulottuvat käytännössä koko maahan.
  • Helsingin Satama on maan suurin satama sekä kappaletavara- että matkustajaliikenteellä mitattuna: Helsingin osuus Manner-Suomen ja muiden maiden välisestä matkustajaliikenteestä on noin 80 prosenttia, ja Helsingin Sataman osuus kappaletavaraliikenteestä on noin puolet koko Suomen satamien tonnimäärästä. *

    *Tiedot keväällä 2019 valmistuneesta Turun yliopiston Brahea-keskuksen toteuttamasta Helsingin Sataman vaikuttavuustutkimuksesta. Tutustu tarkemmin: Helsingin Sataman vaikuttavuustutkimus 2019 Vaikuttavuustutkimusta ei ole toteutettu pandemiavuosina.